Menin nimittäin pubiin syömään äärimmäisen rasvaisia ranskalaisia. Vegaanisia, joo ehkä, mutta terveellisiä, joo ei. En nyt niitä kauheesti ahminut mutta sievoisen osuuden kyllä. :) Perunaa ja jotain halppissekaihmekasvisöljyä on nyt masussa.

Ei se kuitenkaan riittänyt. Pastaa teki vielä mieli kun kotiin pääsin. Eihän se mitään mutta se mikä ruokailutavoissani ehkä ärsyttää on se, että tapaan nokkia asioita ennen kuin ruoka on valmis. Kuin nyt söin mm. appelsiinin ja pähkinöitä. JA TAAS SITÄ HEDELMÄÄ, oli muuten tällä kertaa juuri aterian jälkeen kuin myös ennen ateriaa, samalla kertaa!

Pastaa söin siis tomaatilla, porkkanaviipaleilla, auringoniemeniä, manteleita, hiukan vastapuristettua sitruunamehua, basilikaa, ainiin ja niitä ihania mustia oliiveja. Joita myös söin jo ennen ateriaa mukavan määrän. Nam!

Lounaaksi söin kikherneitä kasviksilla. Aamulla soijajogurttia lisukkeilla ja kupin kaakaota ja omenan.

Mitä opimme tästä päivästä? 1. Syö hedelmä yksinään, tai korkeintaan jonkun smoothien tai soijajogurtin mukana, tai väh. 2h aterian jälkeen, tai älä syö hedelmää ollenkaan. 2. Älä mene pubiin syömään koska siellä tulee syötyä vain epäterveellistä. 3. Anna itsellesi mennyt aina täydellisesti anteeksi. Tehty mikä tehty, joka hetki.