Päivä lähti käyntii sillä, että olin nukkunut äärimmäisen huonosti, ja sen mitä nukkumisestani muistan oli että näin painajaista. Olin kavereiden kanssa illasta jossain zombiekaupungissa jonne eksyttiin. Kaveritki hävis jonnekki jossain vaiheessa. Mietin siinä että joudunko nukkumaan yöllä kadulla vai missä kun ei tainnut olla rahaa hotellihuoneeseenkaan.

Olin nälkäinen kuin leijona heti aamusta, ensinnäkin huonojen yöunien takia (syön aina enemmän kun olen nukkunut vähemmän, jotenki kylläisyysjärjestelmät kehossa ei pelaa sillon) ja senki takia että eilen taisin syödä tarvitsemaani vähemmän -nälkävelka otti tarvitsemansa korkojen kera.

Ei hjuva. Hah. Söinki tänään ihan hirveästi kontrolloimatta oikeen. Tai no mitään ahmimista ei tapahtunut mutta sellaista typerää syömistä koko päivä. Hah. Taateleita iiiiiiiiso kasa, ensinnäkin. Nehän ovat käytännössä.... sokeria. Hunajaa 100g. Sokeria. Raakasuklaata iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihan hirveästi. Yleensä en sitä syö kuin hiukan mutta tänään kourakaupalla. Ainakin 100g, ainakin. Kaksi isoa annosta kaurapuuroa. Päivälliseksi linssikeittoa. Aika monta hedelmää.

Sokeria siis suuri osa päivän energiasaannista. Proteiinia toisaalta ei nimeksikään. Ei ihme että nyt illasta taas on nälkä. Vaikka kalorilukemat meni eeehdottomasti hyvinki plussan puolelle, sen armottoman taatelikasan jälkeen. Mutta kun ei se sokeri nälkää pidä, ei.

Noh, oon yhdestä asiasta ihan onnellinen. Ennen mun huonot päiväni olivat ahmimisia. Kaloreita kertyi plussan puolelle helposti 2000, siis helposti. Asiat karkasi käsistä. Nyt huonoina päivinä en syö järkevästi ollenkaan, en, ja kaloreita kertyy plussan puolelle, mutta maltillisesti.

Annettakoon itsellemme anteeksi.

Huomisesta lähtien voisi kiinnittää huomiota taas proteiininsaantiin, ja keskittyä hyviin, laadukkaisiin hiilihydraatteihin sokerin sijaan.

Kyllä se elämä tästä taas rullaa.